Tervetuloa Juha Karvosen viiniköynnössivuille
Welcome to Juha Karvonen’s grapevine pages
Juha Karvonen, LKT/MD, Viininvilj. tri/PhD in Viticulture (Espanja), MMM/MSc (Agric.)
Ilmasto muuttuu ja sen myötä viljelykasvit. Viiniköynnös on lähes 250 vuotta vanha suomalainen puutarhakasvi, josta on tulossa uusi suomalainen viljelykasvi seuraavien vuosikymmenien kuluessa.
Suomen ilmaston vuoden keskilämpö on kohonnut 0,4⁰C vuosikymmentä kohti viime 50 vuoden aikana, lumipeitteinen aika lyhentynyt, kasvukausi pidentynyt ja kasvukauden lämpösummat kohonneet. Ennusteiden mukaan Etelä-Suomen ilmaston lämpötila saavuttaa Euroopan viinialueiden nykyiset lämpötilat vuoteen 2050 mennessä.
Yhteistä viiniköynnöksen, perunan tai banaanin menestyksekkäälle kasvatukselle on, että ne on ensin opeteltava. Suomessa osataan jo kasvattaa perunaa, eikä banaaninkasvatusta tarvitse vielä opetella, mutta tietojen hankkiminen viiniköynnöksen kasvatuksesta on tulossa vuosi vuodelta yhä ajankohtaisemmaksi.
Paras oppi tulee erehdysten kautta, mutta erehdyksiä voi välttää hankkimalla
pohjoismaisesta viininkasvatuksesta runsaasti tarjolla olevaa tutkittua tietoa.
The climate is changing, and crops along with it. The grapevine has been a horticultural plant in Finland for nearly 250 years, and it is becoming one of Finland’s new agricultural crops in the coming decades.
Finland’s mean annual air temperature has increased by 0.4⁰C per decade over the past 50 years, the period of snow cover has shortened, the growing season has lengthened, and accumulated degree days during the growing season have increased. According to forecasts, the temperature in Southern Finland will reach the current temperatures of Europe’s wine-growing regions by the year 2050.
A common factor in the successful raising of grapevines, potatoes and bananas is that one first needs to learn about them. Finns already know how to grow potatoes, and there is still no need to learn how to grow bananas, but it is
becoming ever more relevant from year to year to gain knowledge on raising grapevines.
The best way to learn is through mistakes, but these can be avoided by studying the ample available research on Nordic viticulture.
AINO
Aino on Suomen ensimmäinen myyntiin tullut rypäleviini, jota on valmistettu Juha ja Anna-Liisa Karvosen Tuusulassa kasvattamista viinirypäleistä vuodesta 2007. Alkoholipitoisuus 12 til%
Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin käyttö Suomen Ateneumin luvalla
Aino is Finland’s first grape wine to be marketed. It has been pro-duced since 2007 from grapes grown by Juha and Anna-Liisa Karvonen in Tuusula. Alcohol content 12vol%
Aino triptych by Akseli Gallen-Kallela has been used with Finnish National Gallery Ateneum’s permission
Yhteystiedot: karvju@gmail.com